Tietoa Bongosta, Justuksesta Ja Jesperistä

Nimi: Justus
Sukupuoli: uros
Rotu: Beagle
Kennel, josta haettu: Kankkila
Väritys: kolmivärinen, musta, ruskea ja valkoinen
Syntymäaika: 18.04.1999 - ??.02.2010
Erityispiirteitä: päässä rasvapahkura, sekä musta, nuolimainen kuvio päässä, vanhemmiten haalistunut pois. Takana oikean jalan yläpuolella selvästi erottuva, valkoinen alue.



Kuvassa Justus pentuikäisenä narussa.

Koiran silmin:
K
un olin pentu, niin sain tietää emoltani Ämmältä, että meidät myydään ihmisille. En tajunnut sitä ihan heti, mutta sitten joku pariskunta tuli, haki yhden urospennun ja vei sen. Silloin Ämmä sanoi: "Kasvattajamme myy aikanaan sinutkin, toivonkin siksi, että saisit hyvän kodin." Sitten meitä tuli katsomaan pariskunta, jolla oli nuorehko mies mukanaan. Varsinkin mukana tullut nainen vaikutti mukavalta, samoin se nuori mies. Sitten kasvattajani sanoi sille nuorelle miehelle: "Hae sieltä pihalta rautalankaa, etteivät nuo karkaa." Hän haki.

Sitten se tapahtui, kasvattaja sanoi: "Otetaas tämä pulleamasuinen pentu." Pelästyin hieman, sehän tarkoitti minua! Minut ojennettiin sille naiselle, joka kantoi minua sylissään pois emoni luota. En muista juuri mitä ne puhuivat, mutta jotain juttuja ne kirjoittivat, sitten paperisia ja värikkäitä ihme pikkulappuja, joissa luki jotain, (ihmiset sanoivat niitä seteleiksi) annettiin kasvattajalleni ja minut vietiin sylissä autoon ja niin alkoi matkani uuteen kotiin. Ajomatka oli outo tietenkin, mutta silti autoreissu oli kiinnostava kokemus.

Minua tietysti pelotti, koska Ämmä oli kertonut kuulleensa huhua, että jotkut ihmiset piiskaavat koiria mitä oudoimmista syistä. Lopulta olimme perillä ja pääsin narunpäähän sidottuna ulos autosta. Sisällä tietysti lorautin lattialle koska en vielä hallinnut rakkoani kunnolla.

Nyt iski pelko, että risua tai moiteryöppy tulee. Mutta ei, joku niistä haki jonkun rievun ja sillä pyyhki lirut lattialta pois. Koska minut oli nimetty Justukseksi, niin he kutsuivat minua sillä nimellä elinvuosieni ajan. Se pojankloppi oli hieman ankara, mutta oikeasti se halusi tehdä selväksi, että en saa määrätä talossa. Pitkän ajan kuluessa opin, ketkä ovat minun johtajiani täällä.



Vuosien saatossa olin omaksunut talon tavat. Joskus sattui myös aika epämieluisia tilanteita. Kerran näet livistin pelloille nuuskimaan maita ja sain jonkun vieraan eläimen vainun. Se nuori mies lähti perääni ja kipitin polkua pitkin hajun perässä läheisen talon pihalle. Siellä oli vastassa hyvin tyly koira, joka alkoi murista ja jahtasi minua. Ainut keino paeta oli juosta sen nuoren miehen luo ja lähellä hän olikin onnekseni. Hän otti minut syliin ja se kauhea hurtta kutsuttiin takaisin. Kuulin, miten joku miesääni kysyi, että: "Tekikö se sille mitään?" Se nuori mies huusi, että: "Ei tehnyt." Sitten minut vietiin sylissä takaisin kotiini.

Minulla oli tapana tehdä joskus hieman jäynää, otin sukkia tai vanhan rievun, joskus ärähdin koska halusin leikkiä sukilla. Sitten he antoivat minulle jotkut risat tohvelit, niitä minä retuutin mielelläni. Nukuin öisin vanhassa matkalaukussa. Mutta kun kasvoin, niin nukuin öisin lattialla tai päivisin sängyssä yleensä peiton päällä. Joskus ihan tuossa syksyllä satoi jotain outoa taivaalta. Ihmiset kutsuivat sitä lumeksi. Siis lunta? Mitä se oli ja oliko se syötävää? Päätin kokeilla ja nappasin hiutaleita suuhuni, ne olivat kylmiä ja sulivat suussani. Aluksi tätä lunta satoi vähän, sitten sitä satoi aina vain enempi. Talvella pidin siitä, kun sain hyppiä lumessa läheisellä pellolla omistaja mukanani. Asia oli nyt selvä, hän oli lauman johtajauros jota kunnioitin ja hän palkitsi kuuliaisuuteni antamalla herkkupalan. Yleensä koirankeksin, mutta joskus sain juustonpalan, joka oli hirveän hyvää.

Sitten tuli aika vuodesta, jolloin perheessä oli kauheasti tekemistä ja he puhuivat jostain joulusta. Mikä oli joulu? Jotain sain tietää edes, ihmisillä oli joku kumma tapa kirjoitella paljon pahvilappuja joissa oli joku kuva jokaisessa, he sanoivat niitä joulukortiksi. Kun se nuori pojankloppi huomasi, että en tunnu olevan perillä asioista, hän kertoi minulle näin: "Jouluna syödään erilaisia ruokia ja sinäkin saat lahjan, jos olet kiltti." Lahjan? Siis hetkonen, mitä hän tarkoitti? Onko ihmisillä tapana jaella lahjojakin? Ilmeisesti oli, kun näin joskus jonkun heistä käärivän jotain värillisen paperin sisään. Niinpä niin, näin kun heistä joku laittoi uunin päälle, sitten sinne laitettiin valtava lihanpala, jota sanottiin kinkuksi. Tiesin hajusta, että jotain hyvää sen täytyi olla. He laittoivat myös kinkun päälle happaman tuoksuista, tahnamaista ainetta, jota he kutsuivat sinapiksi. Sitten myöhemmin sisään tuotiin ihka aito kuusi ja ihmettelin, mikä tarve ihmisillä on tuoda kuusipuu sisälle?

Kuulin, että kuusi koristellaan. Asiassa oli perää, kun kaapista otettiin joku laatikko pirtissä olevan keinutuolin päälle ja sieltä otettiin esiin erilaisia palloja, jotain hassuja nauhoja joita he sitten alkoivat laitella pitkin kuusta. Lopulta koitti erilainen päivä, oli rauhallista, musiikki soi hiljaa ja televisiosta he katsoivat, kun joku mies puhui parvekkeella väkijoukolle jotain joulurauhasta. Samassa muistin, Ämmä kertoi siitä minulle kun olin ihan pentu, se on julistus, jolloin eläimet saavat olla rauhassa ja niin se olikin. Minä sain olla rauhassa.

Sitten koitti tapahtuma, jolloin pirtissä ollutta pöytää katettiin mitä erilaisin herkun, haistoin keittiöstä kinkun tuoksun, mutta myös muita tuoksuja haistoin, kuten juuston ja lohen tuoksun. Jäin keittiöön seuraamaan tapahtumia. Ruokaa laitettiin mikroaaltouuniin yksi kerrallaan. Kunnes koitti minulle mieluisa hetki; alkoi syöminen. Sain maistaa itsekin palan kinkkua, mikä oli tosi hyvää!

Kohta perhe teki lähtöä jonnekin, mutta mihin? He puhuivat jotain jostain kynttilöistä. Menin tutkimaan tilannetta, mutta jäin yksin taloon. Hetken ulistuani (koska en halunnut olla yksin) minä päätin itsekin osallistua joulunviettoon ja päätin koristella lattian tyynyn avulla. Revin tyynyn auki ja ravistelin siitä pehmeää pumpulia lattialla. Kotiin tultuaan he toruivat minua aluksi mutta sitten he siivosivat lattian makuuhuoneesta. Kuulin kun tämä nainen sanoi, että "Katsokaas, Justushan osallistui myös joulunviettoon." Illemmalla he alkoivat jaella jotain värikkäitä paketteja toisilleen. Minäkin sain lahjoja, kuten mainitakseni uuden leikkikalun, sekä uuden ruokakupin ja puruluutikkuja tai koirankeksejä. Se oli minun ensimmäinen jouluni.

Kun nyt olen siellä jossain, niin olin kovin huolissani talosta, josta lähdin pois ikuisuuteen. Bongo, joka oli ollut samassa talossa ennen minua, vakuutteli häntää heilutellen merkkinä ystävyydestä, ettei tarvitse olla huolissaan. Sitten sain tiedon, että taloon on tuotu uusi beaglen pentu, se on nimeltään Jesperi ja näyttää olevan aika leikkisä ja touhukas. Vuosien aikana se kasvoi ja puolustaa taloa haukkuen ahkerasti, jos näkee jotain outoa tai sille vierasta. Hyväksyn sen seuraajakseni, onhan se sentään saanut talossa hyvän hoidon. Nyt voinkin lähteä tästä Bongon kanssa, joka ei näytä vanhenevan lainkaan enää; kohti kukkaniittyjä ja sieltä edelleen kohti metsää, jonka puissa roikkuu puruluutikkuja ja koirankeksejä. Eipä muuta kuin pitkää ikää uudelle seuraajalleni Jesperille!